Uutiset ja tapahtumat Uutiset

Kevään Aquabic- ja vesivoimisteluryhmät Wilhelmiinassa

wilhlogo.png

Tule liikkumaan valoisaan ja viihtyisään lämminvesialtaaseemme (+32oC).

Kevään ryhmät käynnistyvät viikolla 2.

Uudenvuodenmuistio

uusivuosi.jpgKaupat saavat olla uudenvuodenaattona torstaina 31. 12. avoinna klo 7–18. Uudenvuodenpäivänä perjantaina 1. 1. suurin osa kaupoista on kiinni. Helsingin Asematunnelissa on ruokakauppoja avoinna aattona klo 7–22 ja uudenvuodenpäivänä klo 10–22.

Joulumuistio 2009

nimetn.pngJoulunpyhät tuovat muutoksia liikenteeseen ja palveluihin. Jouluaattona torstaina kaupat sulkevat ovensa viimeistään kello 12. Joulupäivänä suuret kaupat ovat kiinni.

Joulu vaikuttaa myös bussien ja junien liikenteeseen.

 

Meilahden seurakunnan jouluaika 2009-2010

lumihiutale.jpgKauneimmat joululaulut
Pikku Huopalahden seurakuntakeskuksessa
ke 9.12.2009 kello 18.00 ja kello 19.30 arki-illan ehtoollinen

 

Asumistukeen vuokratason nousua vastaavat korotukset

Sosiaali- ja terveysministeriö
Tiedote 3.12.2009

Valtioneuvosto on antanut asetuksen 3.12.2009 yleisen asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2010. Asumistuessa hyväksyttäviä enimmäisasumismenoja korotetaan 0,51 euroa neliömetriä kohden kuukaudessa (5,7%). Korotus vastaa tuensaajien vuokrissa tapahtunutta nousua vuoden 2008 lokakuusta vuoden 2009 lokakuuhun. Enimmäisasumismenojen korottaminen nostaa keskimääräistä asumistukea noin 8 eurolla kuukaudessa.

Kaupungin aravavuokratalot ja vuokralaisdemokratia

nuija.pngAsukkaiden kokous tulossa !
Oletko valmis ?

Maksuttomat, kaupungin aravavuokra-asukkaille suunnatut Vuokralaisdemokratiaillat
Kinaporin palvelukeskuksessa 14.10. ja 21.10.

Lasten Satuliikunta- ja tanssikerhot alkavat Nutalla

lastenliitto.jpgPikku Huopalahden nuorisotalolla
(Hilda Flodinin kuja 6)
alkaa 31.8.09 Lastenliiton kerhotoiminta

Sikainfluenssa eli A(H1N1) -virus

Sikainfluenssa on A-influenssaviruksen alatyypin H1N1 aiheuttama äkillinen hengitystietauti, joka tarttuu henkilöstä toiseen yskittäessä ja aivastettaessa, tai hengitystie eritteillä tahrautuneiden esineiden tai käsien välityksellä.

Äänestä kauneinta kukkaistutusta!

Kaupunkilaiset voivat nyt äänestää elokuun ajan, mikä kahdeksasta kukkaistutuksesta on kaunein. Helsingin kaupungin rakennusvirasto kerää samalla tietoa siitä, millaisia kukkia asukkaat toivovat istutettaviksi kaupungin puistoihin ja viheralueille.

Äänestää voi elokuun loppuun asti Talvipuutarhassa ja rakennusviraston nettisivulla. Äänestäjien kesken arvotaan syyskukkakori tai Helsinki-aiheinen kirja.

Pihauksen toiminta alkaa syyskuun alussa

jumppa_1.jpgOletko jo ilmoittautunut ?

Nyt kannattaa käydä tarkistamassa onko ryhmissä vielä tilaa!

Tarkemmat tiedot Pihauksen omasta osiosta